Luontoretriitin tavoite ja sisältö
Luontoretriitillä pääsee nauttimaan luonnon rauhasta kokeneen ja koulutetun oppaan kanssa. Syvennymme aistimaan luonnon rauhoittavaa ja hoitavaa läsnäoloa sekä omaa suhdetta luontoon.
Reitin varrella kerrotaan perinnetarinoita metsästä ja pysähdytään ihailemaan kauniita metsä- ja merimaisemia: avomerta, rauhallisia sisälahtia, rantakalliota, kumpuilevia hiekkaharjuja, jylhää männikköä ja kauniisti kelottuneita ikijuurakoita.
Ryhmän tarpeiden mukaan voidaan myös pysähtyä peilaamaan ryhmän omia kysymyksiä luonnon antamien impulssien valossa tai liittää retriittiin vaikkapa äänirentoutusta sointumaljoilla tai lapinrummuilla.
Luontoretriittiä voi käyttää osana merkityksellistä työyhteisöpäivää. Luonto virittää luovuuteen, harmoniaan, tarkkaavaisuuteen, yhteistyö- ja ongelmanratkaisukykyyn sekä kuormittumisen keventämiseen. Luontoretriittiä voidaan laajentaa luonnon helmassa tapahtuvaksi suunnittelu- tai kehityskokoukseksi - samoin kuin seminaari- tai TyHy-päiväksi.
Luontoretriitin kesto
Noin 90 minuuttia. Ryhmän toiveita ja tarpeita mukaillen.
Retken vaativuus
Tarkoituksena on, että jokainen pääsee rauhassa nauttimaan luonnosta ja maisemista. Retkelle osallistuminen ei edellytä retkeilykokemusta. Riittää, että kykenee ja jaksaa kävellä metsäpolulla noin 2 km.
Vaativuustasoa voidaan nostaa tai laskea ryhmän tarpeiden mukaan.
Mukaan retkelle
Luonnossa liikutaan luonnon ehdoilla. Retkelle kannattaa pukeutua säänmukaisesti. On hyvä muistaa, että meren läheisyydessä saattaa olla tuuulista tai kosteaa. Kerrospukeutumisella voit varmistaa, että sinulla on lämmin, mutta tarvittaessa vaatteita on mahdollista myös keventää. Hyvät jalkineet tekevät polulla kulkemisen mukavaksi. Etenkin lämpimällä säällä mukaan kannattaa ottaa oma juomapullo.
Sijainti
Lähdemme Kulttuurikeskus Sofian Receptionin ulkopuolelta , Kallvikinniementie 35 B, 00980 Helsinki. Auton voi jättää Sofian P-paikalle.
Osallistujamäärä
Enintään 25 henkeä
Opastus. Kieli
Kokenut ja koulutettu ammattiopas.
Valmius opastaa retriitti myös mm. ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi.
Hintaan sisältyy
Opastus ja vakuutus.
Mahdollisista lisäpalveluista, kuten äänirentoutuksesta voidaan sopia erikseen.
Lisätietoja
tuomas.hannikainen@iki.fi
040 5844665
Liikuntaedut Voit maksaa retken myös liikuntaeduilla, Epassilla ja Smartumilla suoraan verkkokaupan kautta!